Sivut

torstai 23. lokakuuta 2014

Sisarusten tapaaminen

Vähän myöhässä tämä postaus, parempi nyt kuin ei milloinkaan. Koko ajan oli jotain oh-jelmaa, heheh, Tampereellakin tuli käytyä tässä välin, oli tosi kivaa käydä siellä moikkaamassa Janitaa. (Mikäli heppapostausta haluaa lukea, tästä klikkaamalla pääsee nautiskelemaan heppakuvein Janitan blogissa)
     Elikäs viime lauantaina oli toinen kerta Petun sisarusten tapaaminen! Sisaruksia oli nyt vaan yhteensä 4, eli Sohvi, Penni, Huima ja Petu. Loput koirista oli kasvattajan koiria ja jollain muilla oli muitakin kultaisia noutajia, tulivat mukaan tapaamiseen. Taisi olla Petu koiraporukan ainoa uros, heh. Taas jälleen oli koirilla mahtavaa. Juoksivat paljon. Kävivät vähän uimassakin hiekkakuopan lammikossa, vaikka koitettiin kiertää lammikkoa. Eivät siis varsinaisesti uineet, mutta vedessä kävivät kuitenkin monta kertaa. Metsälenkin jälkeen harjoiteltiin riistan noutamista. Hyvin sujui Petulla tällä kerralla variksen haku ja toi sen Lekelle hienosti! (Yhden kerran kokeiltiin kesäkuussa riistaa, se meni vähän niin ja näin, Petu nimittäin lähti sikailemaan variksen kanssa leikkimään, eikä suostunut tulemaan luokse variksen kanssa... :D)
      Oli hieno ja aurinkoinen päivä, seuraavana päivänä satoikin koko päivän. Huh, onneksi oli juuri oikea päivä tuo tapaaminen! Laittelen nyt minun ottamia kuvia tänne ja sitten sänkyyn nukkumaan!

Nenät tietää, että taskussa on herkkuja! :D

4 kommenttia:

  1. Moi, Mä en hoksannut sulle kertoa siellä metsässä ketä ne muut koirat olivat. Ne ovat kaikki Petun sukulaisia, paitsi Ainon Tipu. Mukana oli siis Kisu (Petun äiti), Kiukku (Petun isän pikkusisko), Pipsa (Petun täti eli Kisun isosisko). Sannalla oli Penni, Dolly (Petun täti eli Kisun pikkusisko) ja Fiia (Petun isän pikkusisko, Kiukun sisko). Ei ihme että ovat kaikki samannäköisiä =) t.Sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa jännää kun just tolleen näin tarkkoja! Kivasti on sukulaisia :D

      Poista