Sivut

lauantai 29. elokuuta 2015

Liebster Award

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienimmätkin blogit saavat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."





Säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.




Tämän haasteen sain Pehmunen-blogilta, kiitos!! 
  1. Mikä on hauskin koirasi luonteenpiirre tai tapa? Vaikea sanoa hauskinta! Olisiko tämä sitten hauska, kun Petu aina tekee ihan itse kurre-temppua pyytämättä eli nousee kahdella jalalla tyyliin kuin olisi mangusti, se on hänen kerjäämistapa tai sitten se haluaa jotain :D

  2. Milloin koirasi on ärsyttävä? Öö, ehkä se kun helposti lenkillä voi jarruttaa kun näkee toista koiraa ja sitten yhtäkkiä koittaa vetää siihen koiraan päin, (helposti haluaa vaan leikkiä, eikä mitään vihaisella mielellä ole), sellaista kohtausta pyritään aina välttämään ja ohitetaan mieluiten just nätisti.

  3. Onko teillä tullut paljon eläinlääkärikäyntejä? Harvoin eläinlääkärissä on käyty, tosin onhan vielä Petu nuori 2v, toivottavasti jatkossakaan ei myöskään tarvitse paljoa käydä eläinlääkärillä.

  4. Minkälaista ruokaa koirasi syö? Petu syö aamuisin Brit Care -nappularuokaa aamuisin ja iltaisin raakaruokaa, Musti&Mirriltä valmista Maukas-raakaruokapötköä. Ajattelin mahdollisesti siirtyä ehkä kokonaan raakaruokinnalle, niin voisi valmistaa myös itsekin, täytyy vielä selvitellä sopivaa ohjetta koiralle. :)

  5. Mitä ruokaa se haluaisi syödä?  :) Aivan varmasti lihaa ja juustoa! :D

  6. Mistä koirasi nimi tulee? Jostain netistä nimilistoista kun etsittiin sopivaa nimeä koiralle :)

  7. Mitä on ollut vaikea opettaa koiralle? Öö, en ole nyt hetkeen opettanut mitään uutta. Mutta esim peruuttaminen oli aika vaikeaa opettaa, mutta se alkoi onnistua ja osaa jo aika hyvin peruuttaa, muttei vielä niin hyvin että osaa siitä tempun sanaa tai käsimerkkiä. Tämä on vähän jäänyt.. :D tarkoituksena vahvistaa se oppiminen vielä! :)

  8. Mainitse yksi harrastus, jota harrastatte? Kai se voisi olla toko. Sitä vaan keväällä oltu ekan kerran tokon kurssilla ja ensi maanantaina alkaa taas syksyksi toko!

  9. Mikä oli koirasi ilkikurisin teko pentuiässä? Petu oli oikeastaan kiltti pentu, ei ole tuhonnut yhtään mitään huoneenkaluja. Joskus ottanut jotain tavaraa ja järsinyt sitä paloiksi, muttei oikeastaan sen ihmeempää... hmm. Kerran ostin 500g namipurkin ja laitoin sen aika korkean lipaston päälle, sit Petu oli yksin kotona ja onnistui jollain tavalla ottamaan sen avaamattoman purkin sieltä lipaston ylhäältä! Petu oli pureskellut muovipurkin rikki ja söi kaikki namit... Iltaruokaa oli pakko jättää välistä. :D

  10. Käytättekö valjaita vai pantaa? Ei kumpikaa oikeastaan, noutajatalutinta käytetään ihan päänsääntöisesti. Mutta välillä pantaa esim koiraharrastuksissa ja valjaita käytetään autossa matkustamisessa.

  11. Pelkääkö koirasi jotain? Ukkosia ruvennut vähän pelkäämään :/

En haasta ketään. Monet on tehneet jo tätä haastetta, tein tämän samantapaista 11 kysymyksen tyylistä haastetta jo toista kertaa, mutta mukaavaahan oli vastailla :D



STOP! ÄLÄ MIHINKÄÄN LÄHDE VIELÄ TÄSTÄ!!!



Ja vielä kolmas haaste toiselta bloggaajalta! Hahah.. Vastailen siihenkin myös. Kiitos Window to our life!

  1. Mikä on koirasi paras ominaisuus? Ehkä sosiaalisuus

  2. Onko joku koirarotu, jota erityisesti ihailet? Miksi? Vaikea sanoa, aikaisemmin ainakin ihailin pitkäkarvaista collieta. Mutta kyllä mä kultaisia noutajiakin ihailen, niissä on sitä jotakin. Eloisuus, iloisuus ja sosiaalisuus <3

  3. Miten kuvailisit suhdetta itsesi ja koirasi välillä? Luottamus on aika hyvä. Yhteistyötä voisi vielä parantaa, tottelisi sitten ehkä paremmin... :D

  4. Onko kotonasi paikkaa johon koirat ei saa mennä (esim. sängylle)? Sängylle ei saa mennä, paitsi öh silloin tällöin on vaan kiva pyytää koiraa tulemaan aamulla hetkeksi sänkyyn. Sohvalle saa tulla, mutta Petu ei oikein sohvalla kauheasti käy, se on vaan mieluummin lattialla.

  5. Minkä ikäinen olit kun sait ensikoirasi? Meillä oli jo koiraa, kun synnyin tähän maailmaan. Silloin oli sekarotuinen Tipsu, sisälsi ajokoiraa ja jotain muuta. Sitten oli pitkäkarvainen collie Mallu.. Mutta Petu on kuitenkin se ensimmäinen koira, josta itse otan kaiken vastuun Leken kanssa. Petua hankittaessaan olin 22 vuotias.

  6. Sano vähintään kaksi huonoa puolta, jotka koiranomistaminen pitää sisällään. Lenkille on aina pakko mennä, vaikkei ehkä joskus jaksaisi jos on juuri touhunut jotain rankkaa. Onneksi Leken kanssa vuorotellaan, eikä se tunnu yhtään pahalta. Ja niin rahanmeno. Musti&Mirri on vaarallinen kauppa shoppailla :D

  7. Onko ollut tai onko koirallasi jotain huonoja tapoja? Mitä? Ei juuri nyt tule mitään mieleeni... Petu on kiltti koira, eikä tee mitään tyhmää kotona :)

  8. Uskotko, että koirasi on vaikuttanut elämääsi tai sinuun ihmisenä merkittävästi? Miten? On vaikuttanut tosi paljon! Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin ja kavereita koiran kautta. Ja kuljen metsissä paaaaaljon enemmän kuin elämää ennen Petua. Ja on ihan normaalia puhua koiran kakasta, josta ei ennen ole välttämättä sellaisesta puhuttu :D Olen ihan tyytyväinen tähän, että halusin todella koiran<3

  9. Tykkätkö erityisesti pienistä, suurista tai keskikokoisista koirista? Hieman suurista keskikokoisista koirista.

  10. Mistä asioista koirasi innostuu? Kun Petu näkee rakkaat koirakaverit, sitten hän on päästään ihan sekaisin onnesta <3

  11. Onko vastaan tullut joitain oletuksia koiraasi liittyen, jotka eivät pidä paikkaansa? Mitä? Öö, en nyt tiiä, eikä tule mieleen Petuun liittyvää asiaa... Mutta kerran yksi ihminen sanoi minulle ihan vakavissaan, ettei kuuro ihminen voi pitää koiraa ja jankutti omaavansa paljon kokemuksia koirista jostain 70-80 luvulta lähtien ja että koiran kanssa pitää käyttää paljon ääntä.. Silloin Leke vaan viittoi äänettömänä Petulle "istu", sitten se istui heti ja tyyppi meni ihan sanattomaksi. Se oli vähän outoa :D