Sivut

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Attila ja Eino

Siskoni shelttikoira, Attila ja sen kaveri Eino kuvissa. Olivat molemmat match showissa Paimiossa tänään pienten pentujen luokassa, kummatkin voittivat jee! Petu jäi Turkuun, kun oltiin jo aamupäivällä uittamassa Petua ja toisen koirakaverin Aidan kanssa, hihi. Mutta asiaan, mätsäröintien jälkeen Attila ja Eino kävivät leikkimässä hetken aikaa, kun hiekkakentän vieressä oli just sopivasti ruoho-aitaukset, mistä innostuinkin kuvaamaan siellä. Oli vähän vaikeaa kuvata tällä 50mm putkella, kun sen focus oli hidas tarkentamaan ja tarkensi välillä minne sattui. Olivathan nämä pennut nopeitakin liikkumaan, mutta välillä kuitenkin tämä putki ei meinannut edes tarkentaa sinne minne halusin tarkentaa kohteeseen. Onneksi tuli muutamia onnistuneita, joten niitä vaan näytille... :D 

p.s. Voin silti suositella tätä putkea 50mm f/1.8, mikäli haluaa päästä ihan halvalla (noin sata euroa) ja valovoima tulee palkitsemaan asiaa, oppii myös sommittelemaan kohteita käyttäen myös jalkazoomia. Sisätiloihin kotona vaan on liian ahdas.

Oli Attilan ensimmäiset mätsärit. Mukavasti kyllä meni :)
Koitettiin nopeasti ottaa yhteiskuvaa, muttei koirat nyt oikein keskittyneet, kun leikkivät ennemmin heheh :D
Mutta kuvasta houkuu kesäistä tunnelmaa <3

torstai 25. kesäkuuta 2015

Vastauksia


Petu viime juhannuksena.


Nyt koitan vastailla kysymyksiin! Ihan mukavasti kysymyksiä on tullut. Toivottavasti vastaukset ovat juuri sellaisia, kuin haluatte kuulla.



Minkä muun rodun näkisit teille mahdollisena kuin kultaisennoutajan?
Vaikea kysymys! :D Ihan monet rodut itse asiassa kiinnostaa, esim pk collie, aussie, flätti, yms. muutkaan rodut eivät ole mitään poissuljettuja. Mieluiten perehtyisin tutkimaan vielä rotuun enemmän, jos sellaista erirotuista hankitaan, joten en oikein osaa sanoa toista eri rotua nyt. Vähän niinkuin olisi jossain karkkikaupassa valitsemassa jotain karkkia, mutta iskee silti valinnan vaikeus :D


Mikä on Petun lempilelu? Entä lempipuuhaa?
Ei ole oikein ykkössuosikkia, mutta tykkää kovasti ikean pehmoleluistaan :D Lempipuuha on ihan ehdottomasti koirakaverin kanssa leikkiminen!<3

Aida-kaveri ja Petu uimassa lähdössä hakemaan keppiä. Tässä "kilpailussa" Aida voitti ;D 


Miksi juuri kultaiseennoutajaan?
Lyhyesti: Haluttiin monipuolista ja ystävällistä rotua, joka sopisi ensimmäiseksi koiraksi, jonka kanssa kokeilla jotain harrastuksia ehkä. Tai no, onhan taustalla ollut nuoruudeni aikana koiria, muttei sen ihmeempää koulutuskokemusta ollut. Mutta meille kuitenkin ensimmäinen koira, jonka kanssa ihan itse huolehditaan koirasta ja opettaa koiraa perustottelevaiseksi. Ei olla yhtään kaduttanut rotua. Ihana rotu! <3 

Paras ominaisuus Petussa?
Luottamus, on hienoa nähdä kun koira luottaa meihin kumpaakin <3


Kuka keksi nimen Petulle?
Koitettiin netistä katsoa monia nimiä, kirjoitettiin kaikki mielekkäät nimet paperille. Lopuksi yritettiin valikoida nimet, Leke oli valinnut Petu-nimen listalle, sitten katsoin Leken listaa ja sieltä valitsin vielä nimiä, johon Petukin tuli listalleni. Tuijotettiin molemmat sitten tätä Petu-nimeä pitkään, kun nimi tuntui tosi hyvältä ja helpolta lausua. Petu voitti ylivoimaisesti!

Petu 7 viikkoisena. Sammakko <3


Haaveletko omistavasi joskus jonkun toisenkin eläimen kuin koiran?
Hevosen haluaisin. Mutta missä rahat.... Hevosen omistamisessa kuluu tosi paljon rahaa ylläpitämisessä ja kaikkeen muuhun.

Artukaisten ratsastuskoulun tuntihevoset lomailemassa ruohotarhassa, kuva viime juhannuksesta.


Onko jokin laji, jota haluaisit Petun kanssa kokeilla?
Rally-toko olisi kiva. Myös viehejuoksu olisi hauska! Koiratanssikin olisi jees, kun voi opettaa koiralle kaikenlaisia temppuja, mutta toivottavasti ei ole liian musiikin keskeinen laji...

Oletko syntynyt kuurona, vai onko kuulo huonontunut ajan mukana?
Ehkä vähän molempia, en sitä tarkkaan tiedä, kun en ole kivikuuro, pienempänä taisin ehkä kuulla hieman paremmin, mutta ihan aina ollut tällainen vaikeasti huononkuuloinen syntymästä lähtien, laskisin itseni kuitenkin ihan kuuroksi.

Osaako poikaystäväsi viittomakieltä hyvin? 
Kyllä osaa, kuuro hänkin on. :)


Koetko kuurouden jonkinnäköiseksi esteeksi tai hidasteeksi elämässäsi?
Kyllä jonkin verran se sellaista on, ainakin usein juuri silloin jos elää kuulevien kanssa. Esimerkiksi, on aika ärsyttävää olla ymmärtämättä mitä ihmiset ympärilläni puhuvat kuulevien kavereiden tai sukulaisten kesken, silloin kuurona minulle he kertovat asiat helposti vain lyhyesti ja muut "turhat" asiat jää aina sanomatta, mikä on oikeastaan aika tylsää. Toki voisi tilata paikalle tulkkia, joka tulkkaisi kaiken, mitä ihmiset puhuvat, mutta en aina vaan viitsi niin tehdä ja sitten olen vaan aika ulkopuolinen ihmisten keskusteluista. Tulkin tilaan yleensä vaan harrastuksiin tai asioinnille tms. 
Enkä pysty soittaa puhelimella, kun en pysty hahmottamaan mitään kirjaimista sanoiksi vaikka vähän ääntä kuulisi. Myös töiden hakeminen vaikeuttaa jonkin verran, kun en koe järkeväksi hakea ihan kaikkialle töihin (esim kaupan kassalle, tai pizzerialle, joissa on yleensä pakko puhua asiakkaan kanssa tilauksia tai soittaa, yms) ja lisäksi jollain työnantajilla on suuria ennakkoluuloja tai huonoja asenteita kuuroudesta, vaikkei siinä kuuroudessa nyt mitään ihmeellistä oikeasti ole. Kuurot pystyvät tekemään asiat yleisesti ihan samalla lailla kuten kuulevatkin, niin tekemisissä ei juurikaan mitään estettä ole. Ihmisiäkin ollaan. :D 



Millaista hevosharrastuksesi on tällä hetkellä (vuokraatko, käytkö ratsastuskoulussa...)?
Joskus ajattelin pitäväni pientä taukoa hevostelusta, mutta eiiieieiiii todellakaan ole onnistunut. Ei pysty olla hevostelematta :D Käyn kerran viikossa hevostallilla ratsastuskoulun puolella siivoamassa tuntihevosten kaikki karsinat, satunnaisesti myös hevosten tarhaamisesta tarpeen mukaan. Ja lisäksi ratsastuskoulun ratsastustunneilla kerran viikossa. Silloin tällöin ratsastuskoulussa järjestetään muutaman kerran vuodessa ratsastuskilpailuja, joihin osallistun usein esteratsastuksen puolella. 
     Lisäksi on myös hoitohevonenkin, jota käyn hoitamassa ja ratsastamassa tarpeen mukaan, yleensä sekin kerran viikossa, paitsi nyt kesällä hoitaminen vähemmällä. 
      Muutenkin hevosteluun on usein mennyt yleensä 3 kertaa viikossa, joskus enemmänkin tai vähemmän.
     Tällä hetkellä ei vuokrahevosta ole. Lopetin yhden hevosen vuokraamisen viime talvella, vaikkakin sitä oltu yli puoli vuotta jo vuokrannut, mutta kyseisen hevosen temperamenttisuus ei oikein sopinut minuun, niin en halunnut sitä enää vuokrata, vaikkakin tosi kiva hevonen oli. Sitä edellinen vuokrahevonen myytiin pois. Vielä joskus löydän sopivampaa vuokrahevosta, juuri nyt en ole sitä etsinyt kun on ollut niiiin paljon ohjelmia. Pitäähän sitä kotonakin olla välillä ;D Katsotaan, millainen tilanne syksyllä on.

Ratsastuskoulun hevosella Ansalla kisoissa, kuva viime vuodelta.

Onko Petu peloton? 
Ei ole ihan täysin peloton. Joskus hieman pelkää jotain outoja juttuja. Esimerkiksi tänään käveltiin uusien omakotitalojen seudun ohi, yhdellä keskeneräisellä pihalla oli tiilikasan päällä liehuvaa muovikangasta kun tuuli puhalsi sitä, Petu jämähti paikoilleen ja halusi väistää ja rynniä ohi :D Talvella pelkää kauheasti lumiukkoja, ne on Petun mielestä niin outoja! 
        Mutta sellasia ääniin liittyviä juttuja ei pelkää, esim ukkonen, imuri, ilotulitukset yms, ei välitä niistä (paitsi jos joku idiootti naapuri tulee aivan pihan viereen paukuttelemaan raketteja, silloin kyllä tärisi ja tulee minun tai Leken viereen, mutta ei kuitenkaan jää tärisemään kauan kuin hetken aikaa 5-15min kai ja sitten on ihan lunkisti). Imuroidessa on helposti vaan ihan tiellä, että sitä pitää joskus pyytää väistämään :D Muuten on melko rohkea Petu, uusia juttuja saattaa joskus jännittää, mutta menee ohi kun huomaa ettei ole mitään pelättävää.

Tuleeko Petusta ikinä isää / ootteko suunnitellut Petulle pentuja? 
En tiedä. Ei mitään sellaista suunnitelmaa ole. Lekellä on joskus sellaista ajatusta haave-mielessä. :D

Ottaisitko enemmän koiria kuin yhden, jos se olisi mahdollista? 
Tottakai kelpaisi! Kyllä vielä joskus hankin toisen koiran, toivottavasti.

Matkustaako Petu koskaan Varsinais-Suomea kauemmaksi?
Paljoa ei ole matkustanut Varsinais-Suomen ulkopuolelle. Jämsä ja Vantaa taitavat olla Petun pisimmät matkat tällä hetkellä. Haluaisin ehdottomasti ottaa Petun mukaan, jos matkustetaan johonkin kauas reissulle.

Eräänä sumuisena aamuna. 


Onko jotain toista rotua, johon olet kiintynyt/jonka voisit kuvitella hankkivasi? Mikä ja miksi?
Vähän sama kysymys kuin ensimmäinen. Ennen kultaisennoutajan ottamista olin kovasti halunnut pitkäkarvaista collieta. Oikeastaan just siksi, kun vanhemmillani oli sitä rotuista koiraa, se oli niin ihana ja aina iloinen elämänhaluinen koira. Ikävä<3     Mutta en nyt oikeastaan tiedä, mitä toista rotua haluaisin. Tuntuu vähän siltä, että tykkään melkein vähän kaikkea, kun monessa roduissa on sitä jotakin, siksi tulisi valinnan vaikeus. Kultainennoutaja on tuntunut tosi hyvältä, se onkin vähän avannut mun päätäni, että niin ahnetta koiraa voikin olla olemassa :D

Attila söpöilemässä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kysymyksiä?

Päätin voivani tehdä kysymyspostausta ensimmäistä kertaa. Eli nyt saa kysyä, mitä haluatte tietää! Kunhan ei liian henkilökohtaisuuksiin mennä. Teen sitten vastaus-postauksen varmaankin juhannuksen jälkeen, jos kysymyksiä vain on.



Pitkästä aikaa!

Tämä bloggaaminen oli ihan jäänyt, ihan syystäkin, kun oli ollut koko ajan putkeen kaikkea ja kaikki menot buukattu viime viikkoihin täyteen. Sellainen ihme putki :D Olen siis ollut työkokeilussa rakennusmaalarin alalla. Tarkoituksena tutustua alaan miettien opiskellakseni ehkä sitä vaihtamalla alaa. Olen kyllä tykännyt paljon, vaikkakin välillä kädet väsyy hieman. Ja sitten viime viikolla kävin hoitamassa yhtä hevosta koko viikon, kun omistaja oli ulkomailla. Lisäksi oli omat muut heppailut, kuten tallihommia ja ratsastustunti toisella tallilla, Petun kanssa tokoilu ja vepeily, ja tietysti lenkkeilyt yms. Ja toki Lekekin oli Petun kanssa jos minä hevostallilla. Yhden kerran käytiin pitkästä aikaa match showissa, eipä sieltä voitettu mitään. Mutta hienosti kuitenkin sujui siellä, kun Petu käyttäytyi hyvin.

Huomenna on viimeinen kerta tokon tunti, silloin käydään taas tasotestejä jokaista tehtäviin kohden ja sitten verrataan, ollaanko yhtään kehittyneitä verrattuna kurssin ekalla tunnilla. Tuntuu, ettei olla kovin paljoa ehditty treenaamaan kotona kuin vain hieman. Joten en voi paljoa odottaa mitään suurta ihmettä huomisesta.
Ja sitten tiistaina illalla on vesipelastus. Saa nähdä, miten siellä sujuu! Toivottavasti vähän paremmin kuin viimeksi, kun viimeksi itse uiminen rannalta kohti kumivenettä ei onnistunut, jotenkin siinä uimisessa oli yhtäkkiä ongelmana että veden pohja loppui liian nopeasti, tällöin ei halunnut lähteä uimaan....... (aikaisemmin uinut monta kertaa, jopa huhtikuussakin vaikka vesi oli kylmää)  Mutta ihme kyllä, kun onnistui saada Petun rohkaisemaan hyppäämään kumiveneeltä veteen uiden rantaan, tätä toistettiin toisen kerran ja oli silloin vähän varmempi hyppy oli, vaikkakin epäröiden. Kerta se on ihan ensimmäinen! Hieno mies, Petu!

Ai niin, yksi juttu vielä! Toukokuussa käytiin Helsingissä lonkka-ja kyynärkuvauksissa. Silmätarkistuksessa todettiin silmät terveeksi, ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Pallitkin terveet, en tiennyt, että niitäkin tutkitaan. Ja sitten kennelliitolta tuli vahvistukset tuloksissa, eli lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Hyvät tulokset Petu-pojalla! :)

 Alla vähän sekalaisia kuvia viikonlopusta, vanhempieni luona, mamman ja papan luona oltu. Siskon Attila on muuten vähän kasvannut! :)

Hyttynen kävi ilmeisesti ärsyttämässä :D
Tällä 50mm putkella puuttuu vastavalon suoja, siksi tuli tuo vastavalon efekti. Mut tässä Petu tuijotteli ihan koko ajan naapurin kania. :D
<3
Mamma rapsuttelemassa Petua, hih.

Kuten varmaan jo huomasitte, tänään uudistin ulkoasun! Halusin vähän sellaista vehreän tunnelmaa ja yksinkertaista, samalla banneri tuli myös vaihtoon. Mitä tykkäätte?