Sivut

perjantai 30. lokakuuta 2015

Halloween-ruoka

Halloweenia!! 
Tein Petulle Halloweenin kunniaksi tavallista erikoisempaa ruokaa. Nimittäin aivoja, sormeja, silmiä!!




Mutta mitähän tossa annoksessa oikeasti sisältyikään? 

Aivot - raakaruokapötkö (Musti&Mirriltä), kuten alla on siitä pötköstä kuvaa. Annoksessa on pötköstä puolet, ja toiset loput puolet sitten seuraavalle päivälle. Ei muuten saa sulattaa mikrossa. Sitten kun raakaruoka on sulannut hyvin, muotoillaan siitä aivojen näköiseksi haarukalla. Raakaruuasta tulee kivasti mukaan vähän vertakin.

Sormet - Nakit, nakkeja leikkailin varovasti kynsin muotoiseksi nakin päässä. Hetken aikaa mikrossa, jotta sitten kynsi nousee vähä ylös ja siitä tulee kynnen näköisempi,

Sormien sisälmykset - Viime kesältä pakastetut vadelmat. Hieroin vadelmia lämpimän nakin kynsin kohdalla, jotta siitä tulee taas entistään vähän aidomman näköisempi. Ja vadelmaa sijoitetaan sitten nakin toiseen päähän ikään kuin olisi sormen sisälmys.

Silmät - Lihapullat ja juustot ja pari palaa nappularuokaa. Lihapullien päälle laitetaan pieni juustoviipale. Ja hetkeksi mikroon lämmittämään, jolloin juusto sulaa ja muotoutuu lihapullan ympärin. Ei haittaa, jos lihapullien alla ei ole mitään juustoa, yläpuolelta katsottuna riittää oikein hyvin. Sulanneiden juustojen päälle nappula.

Koira kuolaa ja kuolaa.. Mutta anna nakkien, lihapullien jäähtyä vielä hetki.

Tarjoile!







Kuvat kännykällä otettuja.


1 kommentti:

  1. Hahah! Niin söpöä kun teit halloweenin teeman mukaista ruokaa Petulle!

    VastaaPoista