Sivut

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Mökki

Lähdettiin kaverin mökille lähelle Jämsää päin. Moni asia oli Petulle ensimmäisiä kertoja, kuten piiiitkä noin 3 tunnin ajomatka, mökkeilyä, saunoilua, veneilyä ja vesijetillä pienellä ajelulla.    
      Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Petu kävi monta kertaa uimassa kellon ympärin, kävi vielä taas uimassa ennen kotiinlähtöä. Siellä oli toinenkin koira, Väinö, jonka kanssa Petu oli leikkinyt ja juossut paljon. Ei ole Petu meinannut nukkua yhtään, kun se jaksoi jopa valvoa vielä keskiyön ylikin! Oli ihan pakko sulkea makuuhuoneen ovi kiinni ja Petu nukkui meidän kanssa.


    Käytiin veneilemässä, oltiin kahdessa eri veneissä. Petulla oli uudet pelastusliivit! Mitään kallista merkkiä ei ostettu, kuin vaan tavallista liiviä. Lemmikkikaupassa sovitettiin ja se sopi Petulle. Se olikin ihan söpö Petun päällä! Petu pääsi kokeilemaan poikien kanssa vesijetillä ajelulle! Hiukan poikaa jännitti, mutta rentoutui kuulemma heti, kun vauhti oli rauhallista. Alla on video siitä pätkästä, hauska ilme Petulla!
   




Petu ylpeenä hienosta löydöstään.
Kukas tuolla soutaa?! Mäkin haluun mukaan!
Väinö
Petu hei kato, kissoja!! Eipä Petu kuitenkaan oikein välittänyt kissoista...
Söpö!
Kotona poika nukahti heti mökkireissun jälkeen!

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja hirveän reipas Petu, kun uskalsi jetin kyytiin! Huomasin, ettet ole julkaissut aiempia kommenttejani, toivottavasti et pahoittanut mieltäsi niistä, se ei ollut tarkoitus. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ei mulla tässä ollut käytössä sellaista kommenttien hyväksyntä-toimintoa kun ei ollut tarvetta. Voi olla, ettei kommenttisi menneet jostain syystä perille. :/

      En tiedä, mitä kommenteissa oli, mistä loukkaantuisin. Kyllä kuviin saa antaa rakentavia palautteita siihen, miten kuvata jatkossa paremmin! :) vai oliko kenties mahdollisesti minun suomenkielisiin virheisiin? Varmuuden vuoksi sanon, että olen kuuro, nii suomen kieli ei ole äidinkieleni. Pahoittelen, jos jotain oli häiritsevästi väärin kirjoitettu. Niitä virheitä saa tottakai mainita! En välttämättä huomaa virheitä, opin paremmin jos niistä virheistä edes kerrotaan :D

      Ja niinpä, aika hyvin Petu oli ihan rauhassa, eikä hätääntynyt ollenkaan :) Väinö-koira oli myös mukana kyydissä, mutta ei samanaikaisesti Petun kanssa. Väinö nautti ihan selvästi kun sai kivasti tuuletusta jetillä :D
      Ja kiitos kommentistasi! :)

      Poista
    2. Höh, oon varmaan ite sitten hukannut viestit! Varmaan näppäilin (taas) tuon hemmetin suojatunnuksen väärin, sen saa muuten asetuksista pois, jos ei roskaposti pelota. Kuvat ovat upeita enkä itseasiassa ole löytänyt tekstistäkä mitään silmiinpistäviä virheitä (vaikka vähän kyllä naurahadin, kun käytit jossain postauksessa termiä "kuulemma"). Utelin vain kommenteissani kuuroudestasi ja esitin toiveen postauksesta asian tiimoilta. Olisi todella mielenkiintoista kuulla miten kuurous vaikuttaa elämään koiran kanssa, opetatko temput käsimerkein, käytkö erityisopetuskursseilla vai ihan tavallisilla kursseilla ohjeet huulilta lukien, kutsutko koiraa pillillä, tuleeko muiden koiraihmisten kanssa outoja tilanteita, osaako Petu jotain avustuskoiran tehtäviä kuurouteesi liittyen, vaikeuttaako kuurous koiran kanssa elämistä vai koetko sen olevan sinulle yhtä helppoa kuin muillekkin? Esimerkiksi haukkuuko tai piippaako koirasi normaalia enemmän, kun et ehkä aina huomaa sen tarpeetonta ääntelyä tai koe tarpeelliseksi kieltää? Koetko että olet parempi lukemaan koiraasi kuin me kuulosta riippuvaiset, henkilökohtaisesti käytän kuuloa paljon osana koiran tarkkailua, tulkitsen sen haukkumisen sävyä eri tilanteissa (pelokas, innokas, puolustava, epävarma, iloinen), vinkumista (kipeä, turhautunut, stressaantunut, malttamaton), ärinää leikeissä (kiihtyvä, leikkisä, kiukkuinen) ja niin edelleen. Koen itse että olisi todella hankalaa olla kuulematta näitä asioita, enkä varmaan huomaisi kaikkia merkkejä koirastani, jos voisin koirakaukosäätimestä painaa mute-nappia. Parhaana esimerkkinä kiihtyvä leikki, koiran äänestä kuulen heti millon leikki on menossa liian pitkälle.

      Paljon tyhmiä kysymyksiä kuulevalta, toivottavasti aihe ei ole sinulle epämiellyttävä, ymmärrän hyvin jos et halua kertoa kuuroudestasi sen enempää kuin ilmiselvän.

      Poista
    3. Ai, onko tässä suojatunnus?? Olin laittanut asetuksista sanavahvistuksen pois päältä, siinä lukee sanavahvistus - EI. Yritin katsoa muuta asetusta, jos jossain olisi ollut jokin muu juttu tuo asetus päällä, mutten löytänyt sitä... Tää blogger taitaa olla ehkä sekaisin. :( Kokeilin kuitenkin uudestaan vaihtaa 'kyllä' hetkeksi ja sitten EI-kohtaan ja päivittää sivun, toivottavasti nyt olisi sanavahvistus pois päältä.

      Kyllä mä voin jotain tollaista kirjoittaa postausta, ei kuurous ole mikään arka aihe. Pitää vaan pohtia ensi. Unohdan välillä ettei kuurous ole kaikille ihan itsestäänselvyys juttu, jos ei vain ole ennen nähnyt kuuroa ihmistä :) Kiitos postaus-ehdotuksestasi! p.s. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa ;)

      Poista
    4. Ilmeisesti tää bloggeri vähän sekoilee. Niiden ensimmäisen kommenttien jälkeen blogger ilmoitti "kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen", tämän postaukseen ensimmäiseen kommenttiin se pyysi sanavahvistusta ja seuraavaan taas ei. Sanavahvistus on kyllä sietämättömän ärsyttävä, se laittaa välillä niin älyttömän epäselviä numeroita, että voi vain arvailla mikä oikea koodi on.

      Jään odottamaan mielenkiinnolla postausta! Kuurous on kuulevalle varmaan melkein yhtä vaikea asia käsittää, kuin kuuleminen kuurolle. Toki korvatulpilla voi hetken teeskennellä heikkokuuloista, mutta ei sitä silti tajua kuinka moneen asiaan kuulo vaikuttaa.

      Poista
    5. Höh! Harmi, kun blogger vain sekoilee.... Toivottavasti ei enää sekoile tätä nyt, en tiedä mitä pitäisi sitten tehdä jos vieläkin sekoilee! :o

      Parhaillaan kirjoittelen nyt siitä kuuroudesta postausta, toivotaan että se valmistuu piakkoin.... Toivottavasti saat sitten parempaa käsitystä kuuroudesta. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia jälleen ja voi että toi video, pitäis päästä Viivin kanssa kokeilemaan kans! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Oli oikeasti ihan vaan sellainen päähänpisto, että Petukin voi kokeilla kun toi toinen koira Väinö kävi jetillä kyydissä! :D menkää ihmeessä kokeilemaan! :D

      Poista