maanantai 16. joulukuuta 2013

Tervetuloa blogiini!

Alkuun kerron tämän blogin tarkoituksen. Tämä on valokuva-painoitteinen blogi, joka käsittelee meidän eli minun ja poikaystäväni yhteisestä koirasta, Petusta ottamillani kuvillani. Muistakin tuttujen koirista (tai ehkä joskus muista eläimistäkin myös) saattavat vilahdella täällä. Päätähtenä on siis kultainennoutaja, Petu, joka on nyt noin 6 kuukauden ikäinen.
      Kirjoituksistani voi ilmetä suomenkielisiä virheitä, sillä olen kuuro ja äidinkielenä suomen viittomakieli. Antakaa virheistä anteeksi ja niistä virheistä saa halutessaan huomautella. :D
      Uteliaille tiedoksi kamerana toimii Canon EOS 500D, joita ihan monella on samantyylisiä vanhempia tai joko uudempia mallisia kameroita. Haaveenani on hankkia vielä parempi kamera ja parempaa objektiivia, lisäksi kameran jalusta olisi todella kiva. Myös kuvankäsittelyn ohjelma, Adobe photoshop CS6 olisi ihan huippua! Onneksi pärjään kuitenkin kuvien perus-käsittelyissä Corel paintshopilla. No, ehkä joskus sitten kun kukkaroni suostuu maksamaan moisesta haave-jutuista. Toivottavasti. Mutta tästä on hyvä harjoitella ja kehittyä lisää. Harjoittelen vieläkin, vaikka olen jo paljon kuvannut.
      Valokuvaus-kursseilla en ole käynyt, niissäkin olisi todella kivaa käydä joskus! Saisi hyviä vinkkejä kuvaamiseen ja kuvien käsittelyihin... Eli kuvaan ja käsittelen kuvat ihan oman silmäni mukaan, miten niistä tykkään. Toivottavasti tekin tykkäätte katsella niitä.
       Seuraavassa postauksessa on varmaankin Petun esittely-kuvat ja samalla kerron Petusta jotain. Nyt kuitenkin jo pientä esimakua tähän kuvaa viime viikkoisesta. (Harmi muuten, kun lumet sulivat taas heti pois..)

Tervetuloa blogiin! :)

- Ansu

Petu: Jee, uusi blogi!!!!

2 kommenttia: