Sivut

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Rakas höppänä

Eräänä kauniina talvisena päivänä tammikuussa. Kuvailin siihen aikaan, että aurinko oli jo laskemassa. Onneksi ehdittiin ottamaan kuvia juuri ennen kuin aurinko oli mennyt piiloon puiden taakse.




Juuri nyt viikonloppuna en ole kuvannut ollenkaan. Onkin kaikki paikat tosi jäistä, minkä päällä vähän märkää vettä ja juu tosi liukkaita kuin luistelukenttä. Ehkä olisi hyvä hankkia joskus icebug-kengät, joilla on parempi pito kävelemisessä liukkailla keleillä.

 On ollut koko ajan sellaista kuumetta hankkia uutta putkea, pitempää putkea. Suosittu valovoimainen 70-200mm putki on minullakin haaveissa. Mutta myös kameran runkoa saisi vaihtaa jonain päivänä. No, katsellaan vielä. Suositella jotain runkoja saa! Mietinnässä ovat olleet kroppikennoiset kamerat; Canon eos 70D ja Canon eos 7Dmark2, tämä jälkimmäinen olisi nopeampi, tosin hinta aika tyyri.. Mutta kumpikin olisivat varmasti asetuksiltaan paljon parempia kuin vanhus Canon eos 500D. Joskus esimerkiksi harmittelen, kun sen kameran ISO on maksimillaan 3200 ja hirveä rakeisuus hämärämmässä valossa. Jos tiedätte jotain (valokuva)blogeja, joilla on jompaa kumpaa noista kameroista, saa mainita! :) Nikoniin en uskalla vaihtaa, sillä en tiedä tykkäänkö siitä kun Canonista kuitenkin jo tykkään. Pahoittelen Nikonistit!


4 kommenttia:

  1. Voi miten iloisia kuvia! :D ♥

    VastaaPoista
  2. Oi tosi kivoja ja vauhdikkaita kuvia! Hih tuo toisiksi viimeinen, niin super :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Hahah, hauskan näköinen kuva tosiaan on xD

      Poista